Kun politiikka ja bisnes menevät sekaisin — yrittäjän muistutus

Heikelä & Koskelo 23 minuuttia -ohjelman uudessa jaksossa nostetaan esiin Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin hallinnon lähipiiriin liittyvät korruptio- ja vaikuttamisepäilyt, ja rinnastetaan ne SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin julkilausuttuun ihastukseen PSOE:n “tuottoisaan sosialismiin”. Jakson poliittinen kommentaari on omansa, mutta sen taustalla on kysymys joka koskettaa jokaista yrittäjää — ei vain Espanjassa, ei vain Suomessa.

Kysymys on tämä: mitä tapahtuu, kun politiikka ja bisnes menevät sekaisin? Ja miksi suomalaisen yrittäjän kannattaa olla tästä erityisen huolissaan, vaikka oma yhtiö ei ole millään tavalla tekemisissä politiikan kanssa.

Heikelä & Koskelo käsittelee asiaa puoluepoliittisesta kulmasta. Tämä artikkeli ei tee niin. Tämä artikkeli kysyy, mitä tämän tyyppinen tarina opettaa rehellisestä yrittäjyydestä — ja miksi Suomella on tässä jotakin erityistä menetettävänään.

▶

Lähde: Heikelä & Koskelo 23 minuuttia — Demari-Antti ja Pedron miljardikusetus, 12.5.2026

Miksi yrittäjän pitää välittää, vaikka politiikka olisi kaukana?

Helppo reaktio uutisiin, joissa hallituksen lähipiiri on tutkinnan kohteena, on ohittaa ne politiikkana — “tuolla puuhaillaan jotain, ei kuulu minulle”. Yrittäjälle tämä on harhaluulo. Tavalla, jolla mitä tahansa yhtiötä rakennetaan, on suora yhteys siihen, kuinka luotettavalta sen toimintaympäristö näyttää muille.

Otetaan käytännön esimerkki. Jos olet startup-perustaja, joka hakee ulkomaista pääomarahoittajaa Suomeen, sinun yhtiösi ei kilpaile vain tuotteellaan tai tiimillään. Se kilpailee siitä, miten rahoittaja kokee Suomen toimintaympäristönä — kuinka ennakoitava lainsäädäntö on, kuinka korruptoitumaton julkinen hallinto, kuinka selvät pelisäännöt. Tämä on epäreilua, mutta totta: yrittäjän kotimaa on osa yhtiön myyntipuhetta.

Suomi pärjää tässä mittauksessa erittäin hyvin. Transparency Internationalin vuosittaisessa korruptioindeksissä olemme johdonmukaisesti maailman kärkikymmenikössä. Tämä ei ole pieni asia. Se on yksi syy, miksi suomalainen yritys saa lainaa edullisemmin kuin moni eteläeurooppalainen kilpailija, miksi pohjoismainen pääoma virtaa hieman luontevammin meille kuin moneen muuhun, ja miksi kansainväliset yhteistyökumppanit luottavat sopimuksiin ilman erikseen rakennettavia takuumekanismeja.

Tämä etu on rakennettu pitkän ajan kuluessa, ja se voidaan menettää nopeammin kuin uskoo. Riittää muutama uutinen siitä, että pelisäännöt eivät pidäkään, ja kansainvälinen sijoittaja alkaa ottaa Suomea pikemminkin “Etelä-Euroopan kaltaisena” kuin “Pohjoismaiden kaltaisena”. Riski on epäsymmetrinen: yksittäisellä yrittäjällä ei ole valtaa korjata vahinkoa, mutta vahinko vaikuttaa yksittäisen yrittäjän ehtoihin.

Lobbaaminen ei ole pahasta — sumuiset rajat ovat

Toinen helppo reaktio Espanjan-tyyppisiin uutisiin on vetää kaikki vaikuttaminen samaan kasaan: “kaikki politikointi on likaista, en halua olla siinä mukana.” Tämäkin on harhaluulo. Yrittäjillä on jokaisessa maassa täysi oikeus puhua omasta toimialastaan päättäjille — ja itse asiassa myös velvollisuus. Jos lainsäätäjä ei kuule yritysten tarpeita, lait tehdään umpiossa, ja se palvelee huonosti kaikkia.

Vaikuttamisesta tulee ongelma silloin kun raja menee sumuiseksi. Kun ystävyyssuhteet, suosionosoitukset, julkiset hankinnat ja yksityiset edut alkavat liukua toistensa lävitse niin, ettei ulkopuolinen voi enää erottaa missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Ei välttämättä laittomassa muodossa — vaan harmaan vyöhykkeen muodossa, jossa muodollisesti kaikki on kunnossa mutta käytännössä järjestelmän legitimiteetti rapautuu.

Tämä on se mekanismi, joka aiheuttaa yhteiskunnallisesti pitkäaikaisia vaurioita. Kun kansalainen alkaa epäillä, että julkisia hankintoja ohjataan ystäväpiirille, hän alkaa epäillä koko järjestelmää. Kun yrittäjä alkaa epäillä, että kilpailija saa epäreiluja etuja poliittisen yhteyden kautta, hänen oma kilpailutahtonsa kärsii. Kun ulkomainen sijoittaja alkaa epäillä, että maassa on harmaa vyöhyke, hän alkaa hinnoitella sen kustannuksena. Kaikki maksavat.

Suomessa lobbaaminen on viime vuosina ammattimaistunut, ja se on hyvä asia — sääntelyrekisteri, avoimuusvaatimukset ja eduskuntalobbaajien rekisteröitymisvelvollisuus ovat juuri sitä, mitä järjestelmän pitää tehdä, jotta vaikuttaminen pysyy näkyvänä. Mutta sumuisuus elää myös meillä. Yritysten on hyvä tunnistaa se omassa liiketoiminnassaan.

Mitä Suomen yrittäjälle jää käteen?

Heikelä & Koskelon jakso on suomalaisen yrittäjyysyleisön näkökulmasta enemmän peili kuin reportaasi. Espanjan tilanne on Espanjan, ja sieltä tulevat oikeat vastaukset oikeisiin kysymyksiin. Suomalainen yrittäjä voi tästä ottaa kolme asiaa:

1. Suomen luottamus on kilpailuetu — älä syö sitä. Yrittäjänä sinulla on velvollisuus toimia niin, että maan maine pysyy ennakoitavana ja korruptoitumattomana. Tämä ei tarkoita vain lakien noudattamista. Se tarkoittaa myös niiden “normien” noudattamista, joita ei ole kirjattu lakiin — esimerkiksi sitä, että julkisia hankintoja ei haeta poliittisten yhteyksien kautta. Yhden yrittäjän kummallinen sopimus näkyy uutisotsikossa kaikkien yrittäjien kustannuksena.
2. Älä rakenna yhtiötäsi sen varaan, että poliittiset ystävät pelaavat puolestasi. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta käytännössä houkutus on suuri etenkin pienissä alueellisissa hankintapeleissä. Yhtiö, joka kasvaa poliittisten suhteiden voimalla, on hauras yhtiö. Se on hauras siinä hetkessä, kun hallitus vaihtuu, ja se on hauras siinä hetkessä, kun joku alkaa katsoa tarkemmin. Kestävä kasvu rakennetaan sen varaan, että tuote on parempi, ei sen varaan, että tuntee oikeat ihmiset.
3. Suhtaudu lobbaukseen kuin avoimeen viestintään. Jos sinulla on viesti lainsäätäjälle, esitä se niin että siitä jää julkinen jälki — eli avoimen rekisterin kautta, kirjallisesti, perustellusti. Älä järjestä epävirallista tapaamista, jossa toivot saavasi etuoikeuden. Ensimmäinen on vaikuttamista. Toinen on jotain muuta. Erotus on tärkeä.

Lopuksi

Jakson otsikossa nostettu “miljardikusetus” on dramaattinen — ja juuri dramatiikkansa vuoksi sen huomio jää usein vain skandaalikertomuksen tasolle. Mutta sen alla on hiljaisempi, suomalaiselle yrittäjälle merkityksellisempi tarina: luottamus on ainoa kilpailuetu, joka kestää suhdannevaihtelut, sukupolvenvaihdokset ja hallitusten vaihtelut. Sen rakentaminen on hidasta. Sen menettäminen on nopeaa. Ja sen ylläpitäminen on jokaisen yksittäisen yrittäjän vastuulla, vaikka oma yhtiö ei missään määrin liikutakaan politiikan akselilla.

Sosialismi on poliittinen järjestelmäkysymys, johon Suomi vastaa demokraattisesti vaaleissa. Korruptio on toinen kysymys. Se ei valitse puoluetta. Se valitsee sen, joka antaa sille tilaa. Yrittäjien tehtävä on olla antamatta.