Onko Atria saanut siivet, Kai Gyllström?
Jakson tiedot
Jakson kuvaus
Atrian tuloskehitys on ollut viime vuodet myötätuulessa, ja pörssikurssi on totellut tuloskehitystä. Liiketoimintaympäristö ei kuitenkaan näytä järin hehkeältä, sillä Atrian perinteisessä ytimessä, sian- ja naudanlihassa, kysyntäkäyrät viettävät alaviistoon. Karon Grillissä Atrian toimitusjohtaja Kai Gyllström kertoo, kuinka Atria pyrkii kohti vuosi 2030 -tavoitteikseen asettamiaan 2 miljardin euron liikevaihtoa ja 5 prosentin liikevoittoa. Kypsän ja jopa laskevan markkinan peli on paljolti tehokkuuspeliä. Isoissa volyymeissä jokainen säästetty sentti tai prosentin kymmenys on kotiinpäin. Rako on ahdas, kun toisaalla keskittynyt kauppa ja rahoistaan tarkat suomalaiset kuluttajat eivät tarjoa helppoja voittoja. Atria käy taistoon muun muassa tehostamalla prosessejaan ja kampaamalla läpi jokaisen tuotteen hinnoittelun net revenue management -toimintatavan mukaisesti. Kasvua Atria hakee etenkin siipikarjasta ja valmisruuasta, joissa kummassakin kysyntä antaa myötätuulta. Erityisesti Ruotsissa, Atrian toiseksi tärkeimmässä toimintamaassa, ne ovat kovassa kasvussa. Nurmossa avattiin viime vuonna 165 miljoonan siipikarjalaitos, ja parhaillaan käynnissä on noin 110 miljoonan euron suuruinen valmisruokatuotannon investointiohjelma. Tehdasinvestointien lisäksi Atria satsaa näille aloille suhteessa enemmän tuotekehityksessä ja markkinoinnissa, ja mahdolliset yritysostotkin kohdentunevat siipikarjaan tai valmisruokaan. Itikka-osuuskunta ja Lihakunta omistavat yhdessä selvästi yli puolet Atrian osakkeista ja lähes 90 prosenttia äänistä. Osuuskuntien itselleen määrittelemä tärkein tehtävä on ”hoitaa jäsenistön etuja ja näkökulman esilläoloa atrialaisessa yritysperheessä”. Siis varmaankin taata tuottajien lihalle kysyntä ja hyvä hinta. Atrian vähemmistösijoittajan näkökulmasta raaka-aineesta ei pitäisi maksaa senttiäkään enempää kuin on tarve eikä lihaa pitäisi ostaa grammaakaan yli tarpeen. Kuinka nämä intressit sopivat yhteen? ”Toimimme niin kuin mikä tahansa pörssiyhtiö”, Kai Gyllström vastaa. ”Meitä mitataan liikevoitolla, osakekohtaisella tuloksella, kasvulla ja työhyvinvoinnilla. Mittarit liittyvät kannattavaan kasvuun.” Yhteistyössä: Atria
AI-yhteenveto
Atria on pyrkinyt kasvamaan ja tehostamaan toimintaansa, vaikka perinteisillä lihamarkkinoilla kysyntä on laskussa. Toimitusjohtaja Kai Gyllström kertoo, että yhtiö tähtää vuoteen 2030 mennessä 2 miljardin euron liikevaihtoon ja 5 prosentin liikevoittoon.
Atrian liiketoiminta on viime vuosina kehittynyt myönteisesti, mutta markkinat, erityisesti sian- ja naudanlihassa, ovat haasteelliset. Toimitusjohtaja Kai Gyllström esittelee yhtiön tavoitteet vuoteen 2030 mennessä, jolloin Atria pyrkii saavuttamaan 2 miljardin euron liikevaihdon ja 5 prosentin liikevoiton. Tehokkuus on avainasemassa kypsässä markkinassa, jossa jokainen säästetty sentti on tärkeä. Atria keskittyy erityisesti siipikarjaan ja valmisruokaan, joissa kysyntä on kasvussa, erityisesti Ruotsissa. Yhtiö investoi merkittävästi uusiin tuotantolaitoksiin ja tuotekehitykseen, mikä tukee sen kasvustrategiaa. Atria toimii pörssiyhtiönä, ja sen menestystä mitataan liikevoitolla, osakekohtaisella tuloksella ja kasvulla.
Keskeiset pointit
- Atrian tuloskehitys on ollut myönteistä, mutta liiketoimintaympäristö on haastava.
- Kasvua haetaan erityisesti siipikarjasta ja valmisruuasta, joissa kysyntä on kasvussa.
- Atria investoi merkittävästi tuotantoon ja tuotekehitykseen, erityisesti siipikarjassa.