Kolumni: Roni Arvosen rikosepäily – epäily ei ole tuomio, eikä somemyrsky tuomioistuin

Syyskuun lopussa julkaistun Kuuntelija-podcastin Herrasmieskerho-jakson otsikko puhuu juontaja Roni Arvosen rikosepäilystä, ja jakson kuvauksen mukaan Helsingin Sanomat oli kirjoittanut hänestä jutun. Arvonen on yrittäjä ja Kuuntelija-podcastin juontaja, jonka ohjelmissa käsitellään politiikkaa usein kärkevästi. Tämä kolumni ei ota kantaa siihen, onko hän syyllistynyt mihinkään. Se kysyy, millaisten periaatteiden varassa tällaisia tilanteita pitäisi käsitellä, kun yhä useampi yhteiskunnallinen keskustelu käydään podcasteissa ja sosiaalisessa mediassa.

Mitä Roni Arvosen rikosepäilystä tiedetään

Ensin on erotettava tieto oletuksesta. Emme ole löytäneet luotettavasta lähteestä, kuten viranomaistiedotteesta tai uutistoimiston jutusta, kuvausta siitä, mitä epäily tarkalleen koskee, missä vaiheessa asia on tai onko kukaan tehnyt siitä päätöstä. Siksi emme arvaa. Tiedossa on vain se, mitä Arvonen ja hänen ohjelmansa ovat itse kertoneet, ja se, että asiasta on kirjoitettu lehdessä. Lukijan kannattaa suhtautua samalla varovaisuudella kaikkiin some-ketjuihin, joissa epäilyn sisältö esitetään varmana tietona, oli kirjoittaja Arvosen puolella tai häntä vastaan.

Epäily ei ole tuomio

Syyttömyysolettama ei ole kohteliaisuus vaan oikeusvaltion perusta. Laki sanoo sen suoraan: “Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.” (Esitutkintalaki 4 luku 2 §) Esitutkinta puolestaan käynnistyy, kun “on syytä epäillä, että rikos on tehty”, ja lainsäätäjä on halunnut, että asia selvitetään ennen sitä “erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan” (Esitutkintalaki 3 luku 3 §).

Epäily tarkoittaa siis vain sitä, että viranomainen selvittää asiaa. Se ei kerro lopputuloksesta mitään. Moni esitutkinta päättyy ilman syytettä, ja moni syyte ilman tuomiota. Tämä pätee yhtä lailla ihmiseen, jonka mielipiteistä pidämme, kuin ihmiseen, jonka näkemyksiä pidämme vastenmielisinä. Juuri jälkimmäisessä tapauksessa periaate joutuu koetukselle.

Sananvapaus ja sen rajat

Perustuslaki aloittaa avarasti: “Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” (Suomen perustuslaki 2 luku 12 §) Avainsanat ovat ennakolta estämättä. Valtio ei saa päättää etukäteen, mitä saa sanoa, mutta jälkikäteen sanotusta voi joutua vastuuseen.

Rikoslaki määrittelee tämän vastuun rajat. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voidaan tuomita se, joka levittää yleisön keskuuteen viestin, jossa “uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää” esimerkiksi alkuperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella (Rikoslaki 11 luku 10 §). Kunnianloukkaussäännös taas suojaa yksittäistä ihmistä, mutta jättää tilaa julkiselle kritiikille. Sen mukaan kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn esimerkiksi politiikassa tai elinkeinoelämässä ja “joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä”, eikä myöskään “yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua” samalla varauksella (Rikoslaki 24 luku 9 §).

Raja ei siis ole se, onko puhe epämiellyttävää. Raja on se, uhataanko, panetellaanko tai solvataanko ryhmää, ja ylittyykö hyväksyttävän kritiikin mitta selvästi. Näitä arvioita tekevät viime kädessä tuomioistuimet, eivät toimittajat, kolumnistit tai kommenttipalstat. Kun lehti kirjoittaa epäilystä, se tekee työtään. Kun yleisö julistaa tuomion ennen tuomioistuinta, se ottaa itselleen tehtävän, joka ei sille kuulu.

Miksi tämä koskee myös yrittäjää

Podcastit ja videokanavat ovat muuttuneet harrastuksesta liiketoiminnaksi. Rekisterissämme on kymmeniä suomenkielisiä yhteiskunnallisia YouTube-kanavia, ja monen niistä takana on yrittäjä, jonka toimeentulo riippuu yleisön luottamuksesta ja kumppanien halusta olla mukana. Kuten podcastin liiketoimintaa käsittelevä kolumnimme totesi, yleisö on podcastin pääoma. Rikosepäily voi viedä mainostajat jo ennen kuin asiassa on tehty yhtäkään päätöstä. Se on markkinan oikeus, mutta se tekee epäilystä taloudellisesti raskaamman kuin pelkkä oikeudellinen asema antaisi olettaa.

Rakenteellinen kysymys on tämä: kun yhä suurempi osa julkisesta keskustelusta siirtyy perinteisen toimituksen ulkopuolelle, kuka kantaa vastuun ja kuka tuntee rajat? Toimituksilla on vastaava päätoimittaja ja itsesääntely. Yksittäisellä podcastaajalla on usein vain oma harkintansa. Vuoteen 2035 mennessä tämä ero kasvaa, koska yhä useampi asiantuntija, poliitikko ja yrittäjä puhuu yleisölleen suoraan. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että sama sananvapaus suojaa myös niitä, joiden kanssa olemme eri mieltä, kuten Kuuntelijan Jari Ehrnroothin haastattelusta tekemämme juttu osoitti: kärkevä puhe voi olla hyödyllistä juuri siksi, että se haastaa.

Kolme periaatetta

Tilanteesta voi johtaa kolme periaatetta, jotka pätevät riippumatta siitä, kuka on epäiltynä. Ensimmäinen on se, että epäily ja tuomio on pidettävä erillään sekä uutisoinnissa että keskustelussa. Toinen on se, että sananvapauden rajat määritellään laissa ja niitä tulkitsevat tuomioistuimet, eivät somemyrskyt kumpaankaan suuntaan. Kolmas on se, että ennustettavuus on itsessään arvo: kun raja on selvä, ihmiset uskaltavat puhua sen sisäpuolella, ja kun se on epäselvä, moni vaikenee varmuuden vuoksi.

Arvosen asian lopputulosta emme tiedä, eikä meidän tarvitse tietää sitä voidaksemme puolustaa näitä periaatteita. Avoimeksi jää kysymys, joka koskee meitä kaikkia: osaammeko odottaa, että asia ratkaistaan siellä, missä se kuuluu ratkaista, vai annammeko omien mieltymystemme päättää, kenen syyttömyysolettama on vahvempi kuin toisen?