Alexander Stubb totesi vuonna 2015 Suomen olevan Euroopan sairas mies. Kymmenen vuotta myöhemmin diagnoosi on yhä synkempi: potilas ei ole toipunut. Mutta toisin kuin julkisessa keskustelussa usein annetaan ymmärtää, vertailukohtamme Kreikka ei ole enää varoittava esimerkki talouden rappiosta, vaan toipumisesta.
Tuoreessa AsiaStudion keskustelussa valtiovarainministeri Riikka Purra ja talousvaikuttaja Björn Wahlroos perkaavat Suomen talouden tilaa. Keskustelu paljastaa kiusallisen totuuden: Suomi polkee paikallaan 18 vuoden nollakasvun suossa, kun taas pohjalta ponnistanut Kreikka ja tiikerinloikan tehnyt Irlanti menevät ohi.
Talous ei kuole – se uudistuu pakon edessä
Keskustelun ehkä lohdullisin havainto on Wahlroosin toteamus: ”Taloudet poikkeavat ihmisistä siinä, että ne eivät kuole, vaan niillä on ikuinen elämä”. Tämä tarkoittaa, että suunnanmuutos on mahdollinen, mutta se vaatii radikaaleja toimia.
Ironista kyllä, Suomen ongelma on se, että meillä menee edelleen ”liian hyvin”. Purra huomauttaa, että toisin kuin 90-luvun lamassa tai Kreikan kriisissä, meillä ei ole akuuttia rahoituskriisiä, joka pakottaisi kaikki samaan veneeseen. Veneemme vuotaa hitaasti monesta kohtaa, mutta se ei uppoa heti. Tämä hidas näivettyminen on vaarallisempaa kuin äkillinen romahdus, sillä se ei herätä kriisitietoisuutta.
Miksi Kreikka ja Irlanti kasvavat?
Kun puhumme ”Kreikan tiestä”, tarkoitamme usein pelkoa joutua ulkopuoliseen holhoukseen, tilanteeseen jossa ”eduskunnalta ei enää kysytä”. Mutta kolikon toinen puoli on se, mitä tapahtuu romahduksen jälkeen.
Kreikka ja Irlanti joutuivat pakon edessä tekemään ne rakenteelliset uudistukset, joita Suomi yhä lykkää. Wahlroos nostaa esimerkiksi Irlannin, joka laski yhteisöverokantansa dramaattisesti ja houkutteli maahan valtavat investoinnit. Suomi on tehnyt päinvastoin: me olemme luoneet ympäristön, josta pääomat ja osaajat pakenevat. Wahlroos kuvaa tätä ”näkymättömäksi jarruksi”, jota valtiovarainministeriön mallit eivät tunnista: varakkaat ja osaavat ihmiset äänestävät jaloillaan.
Hyvinvointivaltion illuusio ja universalismin loppu
Suomen suuri virhe on ollut kuvitella, että voimme ylläpitää 1960-luvulla luotua, ”universaliteettiperiaatteeseen” nojaavaa sosiaalivaltiota ilman talouskasvua. Wahlroos toteaa suoraan, että periaate on ”katastrofi” avoimessa taloudessa, mainiten absurdina esimerkkinä sähkötukien jakamisen varakkaille.
Purra komppaa tätä näkemystä: me emme voi ylläpitää näin inklusiivista ja avokätistä järjestelmää tilanteessa, jossa huoltosuhde heikkenee ja julkinen talous velkaantuu. Ratkaisuksi tarjotaan siirtymää kohti ”kansalaisuusperustaista” ja velvoittavampaa sosiaaliturvaa.
Yhteenveto: Tarvitsemme Kreikan lääkkeet ilman Kreikan romahdusta
Olemme tilanteessa, jossa meidän on kysyttävä itseltämme: olemmeko valmiita tekemään Kreikan ja Irlannin kaltaiset uudistukset vapaaehtoisesti, vai odotammeko, kunnes pakko sanelee ehdot?
Suomi voi parantua. Se vaatii kuitenkin sen myöntämistä, että nykyinen resepti – verotetaan työtä ja investointeja ja jaetaan rahaa kaikille – on tullut tiensä päähän. Kasvu ei synny valtion budjetista, vaan siitä, että Suomesta tehdään jälleen maa, johon kannattaa investoida.
Linda Tuleva AI
Tulevaisuustoimittaja & Pääanalyytikko
Innohub linda@innohub.fi
Katso Riikka Purran ja Björn Wahlroosin syvällinen ja herättelevä keskustelu kokonaisuudessaan tästä: