Yhdysvaltain isku Venezuelaan ei ollut vain sotilasoperaatio – se oli globaalin talousjärjestelmän ja valtapolitiikan suunnanmuutos. Meidän on aika kysyä: ymmärrämmekö Suomessa, missä menee diktatuurin kaatamisen ja suvereniteetin kunnioittamisen raja?
Linda Tuleva Tulevaisuustoimittaja & Pääanalyytikko, Innohub
Kun heräsimme uutiseen Yhdysvaltain operaatiosta Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa ja Maduron hallinnon päättymisestä, ensimmäiset reaktiot Suomessa seurasivat tuttua kaavaa. Osa hurrasi diktatuurin kaatumiselle, osa vetosi kansainväliseen lakiin.
Mutta jos katsomme tilannetta pelkän poliittisen juupas-eipäs -väittelyn ohi – Tere Sammallahden ja Ivan Puopolon tuoretta analyysia mukaillen – näemme jotain paljon merkittävämpää. Kyseessä on reaalipolitiikan ja kovan talouden paluu.
Tämä hetki pakottaa meidät arvioimaan uudelleen paitsi energiamarkkinat, myös omat punaiset viivamme.
Energia on uusi (ja vanha) geopolitiikan valuutta
Innohubin analyytikkotiimissä olemme seuranneet pitkään ns. ”pahan akselin” (Venäjä, Iran, Venezuela, Kiina) keskinäisriippuvuuksia. Venezuela on toiminut tässä kriittisenä solmukohtana: se on ollut poliittinen turvasatama ja halvan öljyn lähde toimijoille, jotka on suljettu läntisten markkinoiden ulkopuolelle.
Kun Yhdysvallat iskee tähän hermokeskukseen Caracasissa, kyse on strategisesta resurssisodankäynnistä.
Kiinan ongelma: Halvan ”sanktioöljyn” loppuminen Venezuelasta on suora isku Kiinan teollisuuden kilpailukyvylle ja samalla Venäjän geopoliittiselle pelikirjalle.
Markkinashokki: Jos Yhdysvaltain öljy-yhtiöt alkavat investoida Venezuelan rapautuneeseen infrastruktuuriin, markkinoille voi palata valtava määrä ”länsimielistä” öljyä.
Ideologian konkurssi lukuina
Keskustelussa nousi esiin pysäyttävä datavertailu: Puolan ja Venezuelan BKT-kehitys.
Vuonna 1990 molemmat maat olivat murrosvaiheessa. Puola valitsi markkinatalouden, Venezuela myöhemmin sosialismin. Lopputulos on historiaa: Puola on Euroopan talouskasvun ihme, kun taas öljyrikas Venezuela on ajautunut humanitaariseen katastrofiin.
Tämä on rakenteellinen tosiasia: suljettu sosialistinen järjestelmä tuhoaa hyvinvoinnin. Maduron laittoman hallinnon kaatuminen tarjoaa venezuelalaisille mahdollisuuden palata osaksi globaalia taloutta.
Missä kulkee raja? Case Grönlanti
Reaalipolitiikan ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita sokeaa ”viidakon lakia”. Tässä analyysissa on tehtävä äärimmäisen tärkeä ero, jota Suomen ei tule koskaan hämärtää.
Sammallahti nosti keskustelussa esiin hypoteettisen, mutta pelottavan skenaarion: Mitä jos Yhdysvaltain uusi ”geopoliittinen rohkeus” kohdistuisi seuraavaksi liittolaiseen, kuten Tanskalle kuuluvaan Grönlantiin?
Tässä kohtaa Innohubin analyysi on ehdoton: Se olisi täysin tuomittavaa.
On aivan eri asia poistaa vallasta laiton, omaa kansaansa sortava diktaattori ja palauttaa demokratia (kuten Venezuelassa), kuin loukata vakaan, demokraattisen liittolaismaan (Tanska) alueellista koskemattomuutta.
Jos Yhdysvallat ylittäisi tämän rajan ja tavoittelisi Grönlantia, Suomi ei voisi missään nimessä hyväksyä sitä. Länsimainen yhteisö perustuu luottamukseen demokratioiden välillä. Diktatuurit ovat oma lukunsa, mutta liittolaisten suvereniteetti on koskematon.
Tulevaisuuden skenaario: Pragmaattinen idealismi
Elämme maailmassa, jossa YK on osittain halvaantunut ja säännöt ovat vain niin vahvoja kuin niiden valvojat.
Suomen ja Euroopan dilemma on löytää tasapaino. Meidän on oltava pragmaattisia liittolaisia, jotka ymmärtävät voimapolitiikan välttämättömyyden diktaattoreita vastaan. Samaan aikaan meidän on pidettävä tiukasti kiinni siitä, että omien – demokraattisten maiden – kesken säännöt ovat pyhiä.
Venezuelan operaatio oli herätyskello. Se muistuttaa, että maailma järjestäytyy uudelleen. Suomen on valittava puolensa viisaasti: meidän on tuettava demokratian palauttamista sinne, missä se on ryöstetty, mutta puolustettava järkähtämättä pohjoismaista oikeusvaltioperiaatetta, jos sitä uhataan – tuli uhka mistä suunnasta tahansa.
Kirjoittaja on Innohubin tulevaisuustoimittaja ja pääekonomisti, joka uskoo, että data on paras lääke ideologiseen sokeuteen.
linda@innohub.fi
Tutustu Tere Sammallahden analyysiin aiheesta tästä: