Podcast: Oppimisen psykologia
Kategoria: Johtaminen, kasvu ja bisneksen kehittäminen
Julkaisupäivä: 13. tammikuun 2026
Moni miettii jossain vaiheessa elämää, olisiko minusta yrittäjäksi. Tai toisin päin: olen jo yrittäjä, mutta en silti aina tunne itseäni “oikeaksi” sellaiseksi. En tee 60-tuntisia viikkoja, en halua kasvaa hinnalla millä hyvänsä, enkä tunnista itseäni niistä yrittäjyyden mielikuvista, joita usein näemme ja kuulemme.Tässä Oppimisen psykologia -jaksossa pysähdytään yrittäjyyden äärelle psykologisesta näkökulmasta. Yrittäjyys ei ole vain liiketoimintaa, vaan oppimista ja jatkuvaa taitojen rakentumista arjen keskellä.Vieraana on yrittäjien työnohjaaja Anne Hämäläinen, joka työskentelee päivittäin yrittäjien kanssa. Keskustelemme siitä, miksi niin moni epäilee omaa “yrittäjäkelpoisuuttaan”, millaisia mielikuvia yrittäjyyteen liittyy ja mitkä niistä ovat jo aikansa eläneitä.Puhumme myös yrittäjyystaidoista: mitä taitoja yrittäjyys oikeasti vaatii, miten ne kehittyvät eri vaiheissa ja miksi kaikkea ei tarvitse osata itse.
Miksi yksi moka voi romahduttaa ammatillisen itsetunnon hetkessä ja yksi onnistuminen nostaa sen aivan uudelle tasolle?Osaaminen ei muutu päivätasolla mihinkään. Silti kokemus omasta osaamisesta vaihtelee....
Työelämä muuttuu jatkuvasti. Uusia työkaluja, uusia vaatimuksia ja uusia osaamistarpeita tuntuu satelevan. Tämä tuottaa päänvaivaa niin organisaatioille kuin yksilöille: miten pysyä menossa mukana ja mitä...
Miksi joskus innostumme oppimaan uutta ja toisinaan ei kiinnosta niin yhtään? Tässä jaksossa sukelletaan oppimisen psykologian ytimeen. Jokaisessa oppimisen hetkessä (oli se sitten uusi tapa...
Miksi yhdessä ympäristössä tuntuu, että on suorastaan nero ja toisessa olo on kuin maanmatosella? Tässä jaksossa tarkastellaan, miksi oma osaaminen ei aina näy samalla tavalla...
Onko Nordic Business Forum poseerauspaikka ja bisnesihmisten pöhinäää vai rahanarvoinen oppimistapahtuma?Tässä jaksossa keskustelen NBF:n perustajan Hans-Peter Siefenin kanssa siitä miten oppimista tuetaan tapahtumassa. Miten puhujat...
Miksi fiksut ihmiset tekevät työelämässä niin paljon asioita, jotka ovat jälkikäteen ajateltuna täysin typeriä?Miksi monitohelointi tuntuu tehokkaalta, mutta vie keskittymisen, miksi puskemme väsyneinä, ajelehdimme ilman...
Miksi niin moni Yhdysvalloissa tukee edelleen Donald Trumpia, vaikka se monista Suomessa käsin tuntuu täysin käsittämättömältä? Tässä jaksossa yritän ymmärtää sitä miten päädymme ajattelemaan maailmasta...
Aina välillä jokainen meistä yliarvioi oman osaamisensa, eikä tämä johdu ylimielisyydestä, vaan kyse on useimmiten inhimillisestä ajatusharhasta. Tässä jaksossa perhdytään siihen, miksi näin käy, mihin...
Vuodenvaihde saa monet meistä pohtimaan, pitäisikö pyrkiä jollain tapaa olemaan parempi versio itsestään. Mutta mistä nämä tavoitteet oikeastaan tulevat, omasta elämästä vai ympäristöstä?Tässä jaksossa pohdin,...
Tässä pienessä extrassa kuulet mun tämän vuoden voimabiisin. Mieheni teki sen minulle syntympäivälahjaksi tekoälyn avulla. Biisin jälkeen kerron, miten säkin voit tehdä oman kappaleen helposti,...
Työelämästä puhutaan usein ongelmien kautta, aivankuin se olisi sarja ongelmia, jotka tulisi taklata. Tässä jaksossa käännän katseen siihen, mikä työssä jo toimii. Vierainani ovat Saana...
Elämän spesiaalihetkiin liittyy usein paljon odotuksia. Ja näin ollen myös paljon pettymyksiä. Joulu on yksi hyvä esimerkki tästä ja onkin ajankohtaista miettiä, miten omia ja...
Ihmisen identiteetti ja itsetunto on melkolailla sidottuna työhön. Halusimme sitä tai emme. Tämä on tullut näkyväksi entistä selvemmin nyt kun yhä useampi on joutunut työttömäksi. Mutta...
Osalle meistä pelkkä pimppi-sanan sanominen ääneen tuottaa vaikeuksia. Saati, että pukeutuisi vulvasta inspiroituneeseen mekkoon arvokkaaseen juhlaan. Ei siis ihmekään, että “pyhä pillu”-mekko linnanjuhlissa on herättänyt tunteita. Tässä...
Tässä jaksossa käsitellään sitä mikä pyöreiden täyttämisessä aiheuttaa kriiseilyä.Selvitetään myös vihdoin tämä: mikä on keski-iän määritelmä? Ja millaista valaistumista on odotettavissa eli mikä on psykologian...
"Pitää osata niin sanotusti heittää paskaa seinään ja katsoa, mikä tarttuu." Näin kuvaa koomikko Jukka Lindström ideointia ja luovuutta Henry Tikkasen kirjassa Luovat suomalaiset .Tästä...
Kävin viikonloppuna ostoksilla ja yllätys, yllätys, matkaan lähti myös sellaista tavaraa, jota en ollut suunnitellut ostavani. Varsinkin näin tarjousten kulta-aikaan aloin pohtimaan: millä kaikilla tavoin...
Kävin viikonloppuna ostoksilla ja yllätys, yllätys, matkaan lähti myös sellaista tavaraa, jota en ollut suunnitellut ostavani. Varsinkin näin tarjousten kulta-aikaan aloin pohtimaan: millä kaikilla tavoin...
Kävin viikonloppuna ostoksilla ja yllätys, yllätys, matkaan lähti myös sellaista tavaraa, jota en ollut suunnitellut ostavani. Varsinkin näin tarjousten kulta-aikaan aloin pohtimaan: millä kaikilla tavoin...
Psykologin hot take on täällä! Tämä jakso aloittaa Oppimisen psykologia -podcastin uuden sivusarjan, jossa tarkastelen viikoittain ajankohtaisia ilmiöitä psykologin näkökulmasta.Ensimmäisen jakson aiheena on persoonallisuustestit työelämässä.Viime...
Ladataan lisää jaksoja...