Podcast: Kaupan tila
Kategoria: Johtaminen, kasvu ja bisneksen kehittäminen
Julkaisupäivä: 16. syyskuun 2025
Kai Kuokkanen tuo Suomeen uudenlaista ruokakaupan konseptia, hän on vastuussa verkossa toimivan Fiksuruoan verkkokaupan siirtämisestä kivijalkaan.Ennen Fiksuruokaa Kailla on poikkeuksellisen monipuolinen kokemus kotimaisesta ruokakaupasta niin Lidlistä kuin myös S-ryhmän Prisma-ketjusta ja mahtuu väliin myös pätkä tanskalaisessa Normalissa.Pisimmän pätkän Kai teki saksalaisessa Lidlissä, joka on kuuluisa omintakeisesta kulttuuristaan. Jaksossa Kai kertoo mistä elementeistä Lidlin vahva kulttuuri ja liiketoiminta syntyy.Lisäksi keskustelemme mikä tekee sekä Normalista että Prismasta niin menestyneitä.Tällä hetkellä Kai työskentelee hartiavoimin Fiksuruoan ensimmäisen myymälän rakentamisessa.Jakso on tarjolla herkullisia tarinoita ja yksityiskohtia kotimaisen kaupan maailmasta. Käy kuuntelemassa.
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin?Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita, dashboardeja ja raportteja on enemmän kuin...
Kaupan omat merkit ovat olleet viime aikoina kovan keskustelun kohteina. Miksi ne herättävät niin suuria tunteita puolesta ja vastaan?Kuten aina, kaupan omissakin merkeissä on hyviä...
”Herr Sipponen, tiedättehän, että ruoka on vakava asia?”Näin saksalainen esihenkilö ohjeisti Lauri Sipposta Epäilevä Tuomas -mainoskampanjan alla.Huumori on vaikea taiteenlaji, ja kaupan mainonnan historiasta löytyy...
Vuoden ensimmäisessä jaksossa keskustelemme Jari Simolinin kanssa siitä minkälaisia asioita uuden vuoden osalta on odotettavissa.Keskustelu rönsyili kevään dataseminaarista ruokakaupan kilpailutilanteeseen ja lopulta käyttötavarakaupan odotuksiin, etenkin...
Moni muistaa Tammiston Gigantin hurjat jonot, kun yhtiö tuli Suomeen syksyllä 1999. Irmeli Rytkönen oli tuomassa Giganttia Suomeen yhtiön ensimmäisenä Suomen toimitusjohtajana.Kodin elektroniikka oli yksi...
Tällä kertaa keskusteltiin kaupan kolmannen neljänneksen tuloskauden kiinnostavimmista yrityksistä. Kolmas neljännes tarjoaa kiinnostavan näkymän kaupan alan yritysten suorituskykyyn tuikitärkeän joulukaupan kynnyksellä.Suurin huomio jaksossa meni kolmen...
Ruokakaupan keskittymisestä ja kannattavuudesta puhutaan usein. Jaksossa keskusteltiin Jari Simolinin kanssa tästä mielipiteitä jakavasta aiheesta.Minkälaiset asiat voisivat tuoda muutosta kotimaiseen ruokakauppaan ja mitä se tarkoittaisi...
Kaupan Tila -podcastin 50.s jakso tuo teille uuden vakiovieraan podcastissa, kaupan alan raudanlujan ammattilaisen Jari Simolinin.Jarin pitkää ja monipuolista kokemusta ruokakaupan parissa käsiteltiin jaksossa #42....
Sami Törmä on ollut alusta asti Kaupan Tilan "radioääni". Hänen ansiostaan podcast alunperin ylitti kynnyksen pohdinnasta tekoihin.Samin kertomaa on myös suosituin jaksomme: Odan matka Suomessa.Nyt...
Stockmannin 2010-luvun vuoristoratamaiset vaiheet ovat herättäneet suuria tunteita Suomessa. Miltei kaikilla meillä on joku mielipide suomalaisten rakastamasta ja arvostamasta yhtiöstä.Jouko Pitkänen näki niin yhtiön nousun...
Reima tunnetaan Suomessa perinteikkäänä lastenvaatevalmistajana. Yhtiöstä on kuitenkin kuoriutunut hyvin moderni brändi, joka kansainvälistyy vahvan digitaalisen läsnäolon ja myyntikanavien avulla.Reiman toimitusjohtaja Heikki Lempinen kertoo miten...
Netta Kuhlberg johtaa kotimaista kosmetiikkakaupan markkinaa vahvalla kasvullaan ravistelevaa Lykoa. Ennen Lykoa Netta ehti työskennellä niin kansainvälisessä kosmetiikan jättiyhtiössä (L'Oreal) kuin myös kotimaisessa kansainvälistyvässä yhtiössä...
”Kun tulevaisuutta ennakoidaan, paljon keskeisempää on ensimmäisenä esittää se kysymys, että mikä ei muutu, mikä pysyy samana.”Samuel Piha on Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin yliopisto-opettaja ja kuluttajatutkimuksen...
Kaikki Kaupan tila -seminaarissa olleet muistavat varmasti Petri Rajaniemen vaikuttavan alustuksen sekä erinomaiset haastattelutaidot. Petrillä on kyky selittää yhteiskunnan muutoksia yritysmaailman "kuplan" ulkopuolelta.Petri tulee alustamaan...
”Ostamalla tehdään tulos,” muistuttaa Kaupan tila -podcastin tuore vieras Jari Simolin alan vanhasta viisaudesta. Jari teki pitkän uran S-ryhmässä, muun muassa hankintajohtajana. Sitä ennen Simolin...
Tällä kertaa Inderesin ja Kaupan tilan yhteispodcastissa keskustelimme Arttu Heikuran kanssa urheilukaupasta ja erityisesti sen jättiläisestä, Nikesta.Niken viime vuodet ovat olleet vaikeita, mutta yhtiöllä on...
Amazon on länsimaiden ylivoimaisesti suurin markkinapaikka. Yhdysvalloissa, Englannissa ja Saksassa Amazon ei ole vain suuri verkkokauppa, se on yksi suurimmista (tai suurin) kaikista käyttötavarakauppiaista.Ruotsin Amazonin...
Ruokakauppa muuttuu, vaikka samaan aikaan perusasioiden tärkeys säilyy. Näistä molemmista sekä monesta muusta aiheesta kertoi kauppias Hannu Aaltonen Kaupan tilan podcast -jaksossa.Hannun kanssa keskusteltiin kaupan...
Tällä kertaa podcastissa keskusteltiin Samin ja Arhi toimesta viime aikojen ajankohtaisista markkinauutisista sekä tuloksista.Alkuun käytiin läpi kaupan alan eri markkinoiden yleiskehitystä. Sen jälkeen syvennyttiin viime...
Tällä kertaa keskustelun keskiössä on suomalainen verkkokauppa ja vieraina Digital Commerce Finland yhteisön Mirva Sandström ja Ville Simola.Jaksossa keskusteltiin kotimaisen verkkokaupan tilanteesta sekä kiinnostavista esimerkeistä...
Ladataan lisää jaksoja...