Enersensen liikevaihto kasvoi vertailukaudesta 7 % ja asettui 87,1 MEUR:oon. Tuloskehitys kuitenkin heikentyi viime vuodesta. Kuluvan vuoden tulosohjeistus toistettiin, ja yhtiö ennakoi vahvaa loppuvuotta. Yhtiön tilauskanta oli Q3:n lopussa laskusuunnassa.Enersensen markkinakommentit olivat pitkälti ennallaan. Yhtiö odottaa tilanteen pysyvän hyvänä Enersensen strategian keskeisillä markkinasegmenteillä vuonna 2026. Yhtiön mukaan Suomessa ja Ruotsissa investoidaan sähkö- ja tietoliikenneverkkojen kapasiteettiin ja toimintavarmuuteen. Erityisesti datakeskusinvestoinnit lisäävät…
Samasta podcastista
Muita jaksoja
Suominen Q3’26: Liikevaihto laahaa, kannattavuus odotuksia parempi (eng.)
Suomisen Q3-liikevaihto kasvoi 1,3 % ja jäi noin 8 % ennusteesta Yhdysvaltain tuotantohäiriöiden vuoksi, mutta oikaistu käyttökate (5,1 MEUR) ja…
05.11.2026CapMan Q3’26: Voitonjako-osuustuotot kompensoivat jatkuvien palkkioiden pehmeyttä
CapManin voitonjako-osuustuotot kehittyivät vahvasti Q3:lla, mutta hallinnointipalkkiot jäivät odotuksia vaisummiksi johtuen irtaantumisista sekä alhaisista transaktiopalkkioista. Toimitusjohtaja Pia Kåll kommentoi kvartaalin…
05.11.2026Lumo Kodit Q3’26: Vuokramarkkinan näkymät kirkastumassa
Lumo Kotien kolmas kvartaali sujui mallikkaasti, kun vuokrausasteita pystyttiin nostamaan, minkä myötä niin liikevaihto kuin nettovuokratuottokin parani vertailukaudesta. Suomen talousnäkymien…
05.11.2026Orthex Q3’26: Vahva suoritus vaikeassa ympäristössä
Orhex yllätti vahvoilla Q3-luvuilla, kun sekä liikevaihto että tulos kasvoivat vaikeasta ympäristöstä huolimatta. Orthexin toimitusjohtaja Alexander Rosenlew kommentoi analyytikko Thomas…
05.11.2026Eezy Q3’26: Kannattavuudessa parantamisen varaa
Teollisuudessa ja rakentamisessa on nähtävissä piristymisen merkkejä ja Eezyn liikevaihto olikin kasvussa. Kannattavuuskehitystä sen sijaan jarrutti suuri teollisuuden rakentamishanke, jonka…
05.11.2026Lemonsoft Q3’26: Pinnan alla tapahtuu
Vaikka lukujen valossa Lemonsoftin kvartaali sujui edellisvuoden tahtiin, on pinnan alla tapahtunut paljon. Lemonsoftin toimitusjohtaja Alpo Luostarinen kommentoi analyytikko Atte…
05.11.2026Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lue aiheesta lisää
Sektorrotation: så letar investerare avkastning nu
Bästa sektorerna på börsen diskuteras ofta som sektorrotation – så väger investerare risk mot avkastning, med lärdomar för företagare från…
05.11.2026
Turizam sjećanja je šansa za Sisak i Petrinju
Turizam sjećanja mogao bi pokrenuti malo gospodarstvo Sisačko-moslavačke županije, ali bez konkretnog poduzetničkog koraka ostaje samo prigodna fraza.
04.11.2026
15. Saeimai: mazāk likumu, vairāk brīvības uzņēmējiem
15. Saeima sāk darbu ar tūkstoti mantotu likumu bagāžā — manuprāt, mikrouzņēmējiem vairāk par jauniem likumiem ir nepieciešams mazāks birokrātijas…
04.11.2026
Financieel inzicht is geen luxe voor ondernemers
Financieel inzicht ontbreekt bij veel micro-ondernemers in Nederland. Een kolumn over waarom gokken op gevoel je bedrijf duurder maakt dan…
04.11.2026Innohub TV
Katso tämä sisältö myös Innohub TV:ssä