Kuuntelemisen taito / Eino Saari

Podcast: Ilona Rauhala

Kategoria: Johtaminen, kasvu ja bisneksen kehittäminen

Julkaisupäivä: 20. lokakuun 2024

Kuunteleminen on yksi suurimmista lahjoista, jonka voimme toisillemme antaa.Uudessa podcast-jaksossa vieraanani on palkittu teatteriohjaaja, työnohjaaja ja kirjailija Eino Saari. Einon tuorein teos Kuuntelemisen taito (Into kustannus, 2024) oli raikas lukukokemus joka tarjosi uusia tulokulmia ja sanoituksia aiheesta, jonka parissa itsekin työskentelen päivittäin. Oli elähdyttävää päästä keskustelemaan Einon kanssa kuuntelemisen teemasta ja tästä mielenkiintoisesta kirjasta.Havahdumme usein kuuntelun merkitykseen vasta silloin kun sen kanssa on ongelmia - esimerkiksi työpaikalla ja parisuhteissa. Keskustelemme Einon kanssa siitä, miten voisimme aktiivisesti luoda parempaa kuuntelemisen kulttuuria. Kuunteleminen ei ole automaatti. Kuuntelu ja kuulluksi tuleminen on tapahtuma, jonka täytyy toteutua. Hyvä kuuntelija on riittävän etäällä ja ulkopuolella, tilanteessa läsnä mutta ei liian voimakkaana persoonana.Meistä kukaan ei ole vain yhdenlainen kuuntelija. Kuuntelijoita on erilaisia: tilan ja turvan kuuntelija, oikeuden kuuntelija, kehon ja kauneuden kuuntelija, tässä vain muutamia. Konteksti vaikuttaa keskeisesti siihen mitä kuuntelemisen kyvykkyyksiä itsestään saa käyttöön. Kuuntelemisen taidossa Einoa kiehtoo nimenomaan rikkaus ja moninaisuus. Kuuntelijat luovat usein turvaa ympäristöön.Keskustelemme jaksossa myös Einon uratarinasta. Miten hän väsyi teatterin tekemiseen, ryhtyi työnohjaajaksi ja kirjailijaksi. Mitkä ovat hyvän kuuntelijan piirteitä? Miten kartoittaa omia esteitä ja haasteita kuuntelijana? Miten voisimme rakentavasti kuunnella heitä, joiden kanssa olemme syvästi eri mieltä?Erityisesti seuraava kysymys kirjasta jäi itselleni mieleen: millainen olisi maailma, jossa ihmiset kuuntelisivat toisiaan, millainen se olisi paikkana?

Muita jaksoja podcastista: Ilona Rauhala

Parisuhteen Logiikka Eira Eklund-Mikola
20. syyskuun 2026 | kesto: 90 min

Tällä luennolla psykologi, paripsykoterapeutti Eira Eklund-Mikola vie meidät parisuhteiden äärelle. Tätä koskettavaa teemaa tarkastellaan kiintymyssuhde-teorian kautta, tavoitteena normalisoida meille kaikille tavallisia hankalia tunteita ja reaktioita....

Mielentäminen - hyvän vuorovaikutuksen perusta / Minna Martin
13. syyskuun 2026 | kesto: 67 min

Mentalisointi eli mielentäminen tarkoittaa kykyä ymmärtää omaa ja toisten käyttäytymistä mielen sisäisten tilojen – ajatusten, tunteiden, tarpeiden, uskomusten ja aikomusten – kautta. Se on kykyä...

Hengitys itsesäätelyn tukena / Minna Martin
6. syyskuun 2026 | kesto: 80 min

Tällä luennolla Minna Martin esittelee hengittämistä vuorovaikutuksen ja itsesäätelyn tukena: mitä se on, miten sitä voi havainnoida ja miten sitä voi kehittää. Minna Martin on...

Elämänasenne vaikuttaa onnistumiseen
12. elokuun 2026 | kesto: 62 min

Miten katson elämää? Minkälaisten linssien läpi olen kohtaamisissa ja miten olen olemassa? Miten suhtaudun ja käsittelen asioita? Näistä koostuu elämänasenne. Asenteen voi valita tiedostaen tai...

Et voi estää muutosta. Voit vain valita, miten kohtaat sen.
2. elokuun 2026 | kesto: 60 min

Mikä auttaa muutoksen hyväksymisessä? Mikä auttaa sopeutumaan siihen, mihin muutokset kulloinkin haastavat? Muutosten kohtaaminen koskettaa aina! Myös itse valitut muutokset voivat olla pelottavia, jännittäviä ja...

Elämänkirja: oman elämän suunnittelu
26. heinäkuun 2026 | kesto: 59 min

Miltä näyttää elämä, jota haluat elää? Mikä on keskeistä ja tärkeää sinulle? Näkyykö se tavoitteissasi ja jatkuvassa tekemisessäsi? Tässä sisällössä käymme läpi omien prioriteettien tunnistamista...

Vaativuus itseä kohtaan / Annamari Heikkilä
19. heinäkuun 2026 | kesto: 65 min

Luennossa käsittelemme vaativuuden teemaa ja erityisesti vaativuutta itseä kohtaan. Kanssani on keskustelemassa psykologi, psykoterapeutti, FT Annamari Heikkilä. Vaativuus on sisäinen orjapiiskuri, joka saa kyllä tekemään...

Oman ryhmiin kuulumisen historian tunnistaminen
12. heinäkuun 2026 | kesto: 55 min

Minkälainen on ryhmiin kuulumisen historiasi ja millä tavalla se vaikuttaa rooliisi nykyään niissä ryhmissä mihin kuulut? Millainen on roolisi töissä, perheen ja ystävien kanssa, entä...

Lupausten tekeminen ja aikaansaaminen
5. heinäkuun 2026 | kesto: 56 min

Itsetuntemukseen ja henkiseen kasvuun liittyy aina lupauksia ja pyrkimyksiä. Lupauksiin liittyy tavoitteellisuutta, mutta myös vastuunoton vaikeutta ja toisaalta myös häpeää, jos epäonnistuu lupauksissa, pyrkimyksissä tai...

Oman tarinan tunnistamisen merkitys
28. kesäkuun 2026 | kesto: 55 min

Koko todellisuutemme ja se, miten maailmaa ymmärrämme rakentuu tarinoista. Mielemme on luontaisesti tarinallinen. Tarinat auttavat jäsentämään elämän tapahtumia – lapset ovat tästä erityisen hyvä esimerkki....

Keskustelun voima: Onnistuneen kohtaamisen viisi elementtiä
21. kesäkuun 2026 | kesto: 56 min

Tässä sisällössä sukellan keskustelemisen maailmaan osana henkilökohtaista kehittymistä ja kasvua.Keskustellaan ajattelukumppaneiden verkoston tunnistamisesta, rakentamisesta ja hyödyntämisestä. Sen jälkeen esittelen OK5 -onnistuneen keskustelun viisi elementtiä kirjastani...

Sisäinen tiimisi – näin saat eri puolesi toimimaan yhteen.
14. kesäkuun 2026 | kesto: 55 min

Sislltö on tehty alunperin vuonna 2020. Luennon teemana on oman minuuden eri puolien tutkiminen ja tarkasteleminen. Psykologiassa on jo pitkään ymmärretty, että meillä ei ole...

Itsetuntemuksen perusta – näin luot tilan kasvulle
7. kesäkuun 2026 | kesto: 60 min

Itsetuntmuksessa kehittyminen ei automaattisesti tapahdu itsestään. Se tarvitsee ajan, paikan ja tilan.Tällä luennolla käyn läpi neljä elementtiä, jotka muodostavat perustan itsetuntemukselle ja henkilökohtaiselle kasvulle. Nämä...

Tätä emme ole kertoneet ääneen | Ilonan ja Iran henkilökohtaiset tarinat
4. kesäkuun 2026 | kesto: 42 min

Vuosina 2020–2023 Ilona Rauhala ja Ira Lange ylläpitivät yhdessä Paloma Development -yhteisöä, joka tarjosi sisältöä itsetuntemukseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. Tämä video on osa sitä matkaa.Oman...

Lempeä sisu – kuinka löytää elämänvoimaa vastoinkäymisissä? / Elisabet Lahti
21. heinäkuun 2025 | kesto: 71 min

Jaksossa vieraanani on sisututkija, tietokirjailija ja luennoitsija Elisabet Lahti. Häneltä on keväällä ilmestynyt ihana ja kaunis kirja “Sisun alkemia – tarinoita elämästä ja voimasta ja...

Järkevä onni – stoalainen tie mielenrauhaan / Juhana Torkki
29. kesäkuun 2025 | kesto: 74 min

Mitä stoalaisuus voi opettaa meille työelämästä, johtamisesta ja hyvästä elämästä?Vieraanani on kirjailija, puhetaidon valmentaja ja teologian tohtori Juhana Torkki! Juhanan tuore kirja “Järkevä onni –...

Unelmana huiput – matka 8000 metriin / vuorikiipeilijä Anni Penttilä
10. kesäkuun 2025 | kesto: 67 min

Millaista on kiivetä yli 8000 metriin vaarallisissa olosuhteissa? Jaksossa vieraanani on vuorikiipeilijä ja digitaalisen markkinoinnin yrittäjä Anni Penttilä. Keskustelemme Annin kanssa vuorikiipeilystä, itsensä ylittämisestä, tiimityöstä,...

Resilienssi on muutoskykyä / Ulrika Björkstam | Ilona Rauhala Podcast
25. toukokuun 2025 | kesto: 67 min

Resilienssi on trendikäs sana ja se on vakiintunut kielenkäyttöömme. Käsitettä käytetään monissa yhteyksissä. Usein resilienssi yhdistetään sinnikkyyteen, mutta todellisuudessa se on paljon enemmän.Uudessa podcast-jaksossa keskustelen...

Tekoäly ja työn tulevaisuus / Jukka Saksi
20. maaliskuun 2025 | kesto: 68 min

💬 Miten teidän organisaatiossanne puhutaan tekoälystä – vai puhutaanko ollenkaan?Vieraanani on tekoälykouluttaja, viestintävalmentaja Jukka Saksi, jonka kanssa keskustelen tekoälystä ja työn tulevaisuudesta. Jukka on taustaltaan...

Rakkauden logiikka - tunneyhteys parisuhteen perustana / Eira Eklund-Mikola
5. helmikuun 2025 | kesto: 65 min

🔒 Turvallinen tunneyhteys on parisuhteen hyvinvoinnin perusta.Jaksossa keskustelen Eira Eklund-Mikolan kanssa rakkauden logiikasta ja parisuhteen tunneyhteydestä. Eiralta on tänään ilmestynyt hänen esikoisteoksensa “Rakkauden logiikka –...

Ladataan lisää jaksoja...

InnoVisual - tiedolla johtamisen ratkaisut. Power BI, Excel
Visualisoi. Ymmärrä. Johda. Tarvitsetko apua tiedolla johtamisessa? Ota yhteyttä