Arkistot: YouTube-jaksot

YouTube-videojaksot, jotka liittyvät eri kanaviin ja mahdollisesti soittolistoihin. Näytetään sivuilla upotettuina jaksoina.

HS VISIO | Aidot virtuaalihikipisarat – Piilaakson puheenaihe

Suoratoistopalveluissa tutuksi tullut kuukausiveloitteisuus on lähtenyt valtaamaan toimialaa toisensa jälkeen. Virtuaalisen liikuntaopastuksen vahvuuksia ovat monipuolisuus ja edullisuus, sillä hinnat pyörivät 5-30 kuukausittaisessa dollarissa. Perinteisessä liiketoimintamallissa pysynyt kuntosalibisnes on antanut odottaa…

Yhdysvaltain talousihme

Yhdysvaltojen taloutta öljytään edelleen kaikin voimin hulppeista kasvuennusteista huolimatta. Keskuspankin asettumista tien tukkeeksi odottaa kaikkein vähiten keskuspankki itse. Ekonomisti Marianne Palmu kommentoi. -Videon aiheet- 00:00 Esittely 00:12 Korkokokouksen anti 02:53…

Tuomas Malinen – Viimeinen show!

Ekonomisti Tuomas Malinen starttasi kuukausia sitten projektin Suomen pelastamiseksi EU-tukipaketilta. Malinen kertoo, että hänen tehtävänsä oli saada suomalaiset ajattelemaan paketin seurauksia. Nyt hänen mukaansa tehtävä on suoritettu, ja tästä eteenpäin…

Nixu sijoituskohteena | Kyberturvailta 15.3.2021

Nixun CEO Petri Kairinen kertoo yhtiöstä sijoituskohteena. 00:00 Nixu sijoituskohteena 22:43 Q&A 28:34 Analyytikon kommentit #Nixu #sijoittaminen Seuraa meitä: Inderes: https://www.inderes.fi/ Facebook: https://fi-fi.facebook.com/inderes/ Twitter: https://twitter.com/Inderes SoundCloud: https://soundcloud.com/inderes Instagram: https://www.instagram.com/inderes_tiimi/ Linkedin:…

SSH sijoituskohteena | Kyberturvailta 15.3.2021

SSH:n CFO Niklas Nordström kertoo yhtiöstä sijoituskohteena. 00:00 Alkusanat 00:15 SSH sijoituskohteena 18:45 Q&A 22:55 Analyytikon kommentit #SSH #sijoittaminen Seuraa meitä: Inderes: https://www.inderes.fi/ Facebook: https://fi-fi.facebook.com/inderes/ Twitter: https://twitter.com/Inderes SoundCloud: https://soundcloud.com/inderes Instagram:…

F-Secure sijoituskohteena | Kyberturvailta 15.3.2021

F-Securen CEO Juhani Hintikka kertoo yhtiöstä sijoituskohteena. 00:00 Alkusanat 00:11 F-Secure sijoituskohteena 22:06 Q&A 27:05 Analyytikon kommentit #FSecure #sijoittaminen Seuraa meitä: Inderes: https://www.inderes.fi/ Facebook: https://fi-fi.facebook.com/inderes/ Twitter: https://twitter.com/Inderes SoundCloud: https://soundcloud.com/inderes Instagram:…