Podcast: Rahoituskierros
Kategoria: Startupit ja yrittäjyys
Julkaisupäivä: 12. elokuun 2025
Miltä tuntuu, kun rahoituskierros vie kaiken ajan, energian ja ajatukset? Tässä jaksossa Invenin toimitusjohtaja Niilo Pirttijärvi kertoo suoraan, miten täysillä vedetty 11,2m€ rahoituskierros eteni. Etenemistä auttoi vahva tahto ja tekemisen meininki, joka sai sijoittajat uskomaan, että Inven kasvaa, rahoitatte te tätä tai ette. Kun lead-sijoittaja löytyi, muutkin lähtivät mukaan. Sitä ennen stressiä nosti vanha totuus, että kielteiset päätökset tulevat nopeasti, mutta sijoituspäätökset vievät aikaa.Niilo avaa, miksi relationship voi olla sijoittajalle tärkeämpi kuin ARR ja miksi tärkein asia sijoittajassa on lopulta se, että hän antaa lisää rahaa. Kuulemme myös, miten rahoituskierros muutti johtajuutta, hetkesi huonoon suuntaan. Ja mitä tehdä, kun metriikat ovat huipussaan, mutta silti rahoituksen saaminen tuntuu mahdottomalta.Jos haluat ymmärtää rahoituskierrosten todellisen dynamiikan ja inhimilliset puolet, tämä jakso kannattaa kuunnella.
3DBear on toiminut ja kerännyt rahoitusta Euroopassa, USA:ssa ja Intiassa, ollut B2G, B2C ja B2B bisneksessä ja muuttunut yksisarvisen jahtaajasta kameliksi. Yhtiön liiketoimintaa ovat runnelleet...
Kolmas kerta toden sanoo tai ainakin edellisten kertojen oppi tekee kaikesta helpompaa, niin myös rahoituskierroksista. Näin oli ainakin Onego Bion Maija Itkosella hänen kerätessä ensimmäistä...
Moni startup-keskustelu keskittyy kasvukäyriin, kierrosten kokoihin ja arvostuksiin. Mutta mitä tapahtuu ennen kuin nämä luvut ovat olemassa? Kun yhtiötä vasta rakennetaan, strategia hakee muotoaan ja...
Raising hundreds of millions euros for technology that won’t fully mature for years requires a very special playbook. So how do you finance a quantum...
Miltä tuntuu lähteä hakemaan rahaa, kun et oikein edes tiedä, mitä olet tekemässä ja enkelisijoittajat vastaavat hiljaisuudella tai murskaavalla palautteella? Tässä Rahoituskierros-jaksossa Expanlyn perustaja Michael...
Volare on syväteknologiayritys, joka muuttaa elintarviketuotannon ja maatalouden sivuvirtoja korkealaatuiseksi rehuproteiiniksi, erikoisöljyksi ja lannoiteraaka-aineiksi mustasotilaskärpäsen toukkien avulla. Kiertotaloudelle ominainen pääomaintensiivinen teollinen tuotanto ja jokainen tehdas...
Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa vieraana on Miki Kuusi ja jaksossa syvennytään Woltin rahoituskierroksiin ja DoorDash-fuusioon kolmen teeman kautta: Paine ja ahdistus, miten pitää pää kasassa äärettömän paineen...
Fadumo Ali perusti terveydenhuollon ammattilaisia välittävän Hoiwan ollessaan vielä itse hoitajana toisen työnantajan palveluksessa. Koronan sulkiessa yhteiskuntaa jäi vastaperustetulle yritykselle vain pino laskuja. Laskuista selviytyäkseen...
ONEiO:n kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Juha Berghäll on kokenut yrittäjyyden koko kirjon; visioista kriiseihin ja sieltä uuteen nousuun. Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa Juha kertoo, miten rohkeus tehdä...
Kun ensimmäisen päivän myynti ylittää kymmenkertaisesti tavoitteet ja toimitaan pääomia vaativalla alalla, on rahoitusta hankittava jostain ja nopeasti. Startup-yrittäjä turvautuu tietenkin sijoittajien rahaan, sillä alkuvaiheen...
Startupia voi myös rahoittaa velalla, erityisesti jos toimii kiinteistöalalla ja omistaa kiinteistöjä. Velkaraha toimii toimii toisin kuin sijoittajien antama raha ja myös tavat sen hankkimiseen...
Tänään julkistettiin Agate Sensorsin 5,6m€ rahoituskierros. Summa on cocktail sijoittajien ja Business Finlandin rahaa. Kierrokseen sijoittajina osallistuivat Voima Ventures Ja italialainen LIFTT.Agate Sensorsin takana on...
Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa Teemun vieraana on Vaarniin pääsuunnittelija ja kanssaperustaja Miklu Silvanto. Jakso on harvinainen tilaisuus kuulla yrityksen rakentamisesta ja rahoituskierroksista muotoilijan ja taiteilijan näkökulmasta!Miklu...
Tässä jaksossa Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka kertoo, miten startup, joka kehittää ruokaa ilmasta, päätyi Helsingin pörssiin. Ja miksi se ei ollut välttämättä alun perin...
Mehiläisen 2,6 miljardin rahoituskierros on kooltaan Suomen ennätys. Kierros on jopa niin iso, että se on suurempi kuin kaikki 2023 tehdyt rahoituskierrokset. Tässä jaksossa Mehiläisen...
Jaakko Kaminen on jo rahoituskierrosten konkari, olihan SuperGroundin kevään kierros Jaakolle jo viides rahoituskierros. Aikaisemmat kierroksensa hän on tehnyt Woodlyssa, joiden vaiheista löytyy tarkka selustus...
Yli kuuden miljoonan oman pääoman rahoituskierros ja lisänä 2 miljoonan laina on aina juhlinnan aihe startupin perustajille. Erityisesti silloin kun kyseessä on jo kuudes yritys,...
Vuonna 2019 perustettu Norolan Artisanlures keräsi ensimmäisen enkelisijoituksensa FiBANin kautta vuonna 2022. Rahoituskierros kesti noin puoli vuotta ja mahdollistui konkreettisella myyntinäytöllä sekä todennetulla kasvupolulla. Yrityksen...
Aina ei startupille tarvitse hakea rahaa. Sen kun voi kasvattaa myös kengännauhabudjetilla. Tässä jatkossa keskustelun Teemu Raitaluodon, Markettailorin ja AIContentfyn perustajan kanssa kuinka startup rakennetaan...
Tässä Rahoituskierros-podissa sukelletaan lisätyn todellisuuden ytimeen, kun vieraaksi saapuu Tero Sarkkinen, Basemarkin perustaja ja toimitusjohtaja.Mutta miten tällaiselle high tech -firmalle kerätään rahoitusta? Ja millaista sijoittajaa...
Ladataan lisää jaksoja...