Keskustelemme uteliaisuuden merkityksestä luovassa työssä. Erityisesti arkisena toimintatapana ja itsetuntemuksen apuna. Saku kertoo kuinka on siirtynyt erillisistä ideointi- ja kehittämishetkistä kohti jatkuvaa reflektointia ja uteliaisuutta. Saku kertoo myös kuinka hänen suhteensa epäonnistumisiin on fundamentaalisesti muuttunut, mutta miksi tästä huolimatta epäonnistumisten juhliminen on hänen mielestään surkea idea. Haastattelu on osa podcastin toista tuotantokautta, jonka teemana on uteliaisuus ja työssä kehittyminen.
Samasta podcastista
Muita jaksoja
#121 Kysy lisää! Näin kysymykset muuttavat keskustelua.
Mitä ihmettä jutella juhlissa, joissa ei tunne ketään? Miten päästä työkaverin kanssa kuulumisten vaihtamisesta vähän syvemmälle? Vastaus voi olla yllättävän…
28.10.2026#120 Entä jos en kelpaakaan? Mitä kaikkea teemme hyväksynnän eteen.
Miksi meille on niin tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat? Miksi pienikin torjutuksi tulemisen kokemus voi satuttaa, vaikka järjellä ymmärtäisimme, ettei…
21.10.2026#119 Miksi “ole oma itsesi” on huono neuvo ja miksi matkiminen kannattaa.
”Ole oma itsesi” on usein ihan surkea neuvo!Jos sua pyydetään vaikka pitämään puhe, tekemään video, vetämään ensimmäinen koulutus, kirjoittamaan LinkedIn-postaus,…
07.10.2026#118 Tekoäly muuttaa oppimista. Mitä kannattaa osata itse ja miksi yhdessä oppiminen korostuu?
Mitä meidän kannattaa enää opetella itse, kun tekoälyltä saa vastauksen lähes kaikkeen? Entä milloin tekoäly tukee omaa ajatteluamme ja milloin se…
01.10.2026#117 Milloin osaat tarpeeksi? Mitä pitää osata, että pääsee näyttämään kyntensä?
Voit olla todella hyvä siinä, mitä teet ja silti yksi puuttuva taito voi estää sinua käyttämästä kaikkea muuta osaamistasi. Englannin…
24.09.2026#116 Työnohjaus. Mitä työnohjauksessa tapahtuu ja mitä työnohjaaja auttaa näkemään? / Risto Puutio, työnohjaajien kouluttaja
Mitä työnohjauksessa oikeastaan tapahtuu ja mitä hyötyä yksilötyönohjauksesta on? Miten työnohjaus voi auttaa tunnistamaan omia toimintatapoja, käsittelemään haastavia työtilanteita ja…
15.09.2026Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lue aiheesta lisää
Comprar Casa Agora ou Esperar: o Dilema do Empreendedor
Comprar casa agora ou esperar e poupar mais? Para empreendedores portugueses, a resposta depende do custo de oportunidade e do…
03.11.2026
Campari Group: la lezione dietro un miliardo di spritz
Campari Group ha trasformato un infuso ottocentesco in un business da un miliardo di spritz l'anno: ecco la lezione per…
03.11.2026
Prisfastsættelse, ikke rabat, redder din virksomhed
Prisfastsættelse afgør om danske mikrovirksomheder tjener penge eller taber kunder til discount. Byg værdi, ikke rabat, og sæt prisen med…
02.11.2026
AI автоматизация на бизнеса: защо пилотите се провалят
AI автоматизация звучи лесно, но практиката показва друго: SIPOC матрица, прототип на 120 000 съобщения и защо 100% автономност е…
02.11.2026Innohub TV
Katso tämä sisältö myös Innohub TV:ssä